Sisältöön
KuvituskuvaKuvituskuva

Kirjeitä joululle – lue vaikuttajien ajatuksia joulusta

Me suomalaiset rakastamme joulua, mutta vietämme sitä tavalla, jossa on aimo annos järjettömyyttä. Teemme usein liikaa, rakkaudesta tosin. Mitä jos tänä vuonna miettisimme ensin, mitä joululta haluamme ja mitä haluamme antaa joululle?

Sokos kysyi suomalaisilta vaikuttajilta, mitä he ajattelevat joulusta ja he vastasivat kirjoittamalla joululle kirjeen.

Musta on ihana, että tuut joka vuosi meille kylään. Rakastan sitä, kun kokoat yhteen kaikki läheiset.

Tuut tosin joka vuosi yhä aiemmin ja aiemmin kyläilemään, mikä aiheuttaa mussa vähän sekalaisia tunteita ja pientä stressiä. Olet meille joka tapauksessa tosi tärkeä, mut me ei taideta tänä vuonna tehdä suursiivousta koko asunnossa sua varten.

Mikkohan on innoissaan sun saapumisesta jo syksyllä ja toivois, että viivyt vielä pidempäänkin, mut jos kuitenkin sovittas ettet tuu tänä vuonna liian aikaisin.

Unohdetaan kaikki ylimääräinen hössötys. Mennään sillein järkevästi ilman stressiä, meidän omalla tyylillä. Nautitaan yhdessä olemisesta, jouluherkuista ja joulun tunnelmasta.

Löydä tyylisi. Löydä joulusi.

XOXO @MikkoAndKimmo

Suomen kaunein koti -ohjelmasta tutut Kimmo ja Mikko jakavat kauniin rouheita kuvia arjesta Instagramissaan. Kuvien keskipisteenä on parin upea skandinaavinen latokoti, jossa asuvat myös koirat Nala ja Luna. Sisällöissä on etenkin inspiroivia sisustus- ja remontointivinkkejä, mutta pari rakastaa myös ruokaa ja luontoretkiä.

Kirje joululle ❤️

Ei ole olemassa väärää tapaa viettää joulua ✨

Tärkeintä on kuunnella omaa sydäntäsi ja tehdä joulusta juuri sulle mieleinen 💜

Joulut on tuntunut mulle aikuisiällä vaikeilta ja niihin on liittynyt stressiä ja ahdistusta siitä, etten haluaisi viettää niitä valtavirtaan sopivalla ”normi tavalla”.

Nuorena aikuisena tein päätöksen, et voin viettää sellasta joulua, mikä tuntuu musta hyvälle - kaverien kanssa, yksin hiekkarannalla tai tehden omat perinteet mitä ikinä ne onkaan sinä vuonna💥👊

Ei paineita tai stressiä, vaan armollisuutta ja sallivaa tyyliä viettää joulu just niinku itestä tuntuu merkitykselliseltä ❤️

Mun oma tyyli viettää joulu tuntuu olevan joka joulu vähän hakusessa, mutta kun kuuntelen sisintäni ja oon siellä missä sydänkin, niin sillon ei voi mennä metsään 🎯

Tunteet joulun ympärillä voi olla moninaiset ja se on ok. Jokaisen tyyli on ainutlaatuinen ja oikeanlainen🎯

Vaikka et olisikaan fyysisesti yhdessä muiden kanssa, tiedä, että olet rakastettu ja arvokas juuri sellaisena kuin oot ❤️

Toivotan sinulle turvallista ja lempeää joulua, miten ikinä sen vietätkään ❤️

Elina / @ellugee

Elina Gustafsson on suomalainen ex-nyrkkeilijä, nykyinen motivaatiopuhuja ja hyvinvointiyrittäjä, jonka sosiaalinen media räiskyy värikkäitä sisältöjä ja positiivista fiilistä. Elinan Instagramissa seikkaileva alter ego, Orvokki, on villi ja vapaa sielu, joka kannustaa kaikkia tekemään elämästä itsensä näköistä.

Hei,

Rakastan sinua, vaikka meillä oli harmillisen hankala alku. Onneksi olen oppinut, että voit olla minulle juuri niitä asioita, joita sinussa rakastan yhdessäoloa lämpöä hyvää ruokaa

Et saavu enää vain perinteiseen tapaan, nykyään tunnen sinut tiistaisena pizzahetkenä ystävien kanssa

kävellessäni valojen täyttämillä kaduilla ja marraskuisessa hieman liian aikaisessa lasillisessa glögiä

Teet minut iloiseksi vanhoilla ja uusilla tavoilla.

Unohdetaan menneet, kiitos että tulet ajatuksiini yllättävissäkin hetkissä.

Jasmin / @jasminmuurinen

Jasmin Muurinen on monikanavainen lifestyle-vaikuttaja, joka jakaa katsojilleen laajasti elämänsä eri vaiheita resepteistä aina elämän suuriin hetkiin. Instagramissa näkyy kauniisti sommiteltujen kuvien vastapainoksi myös pilke silmäkulmassa postattuja behind the scenes -materiaaleja ja epäonnistuneita otoksia.

Hyvä joulu!

Yhteiset hetkemme ovat olleet täynnä vapautta ja avoimuutta. Emme ole lukkiutuneet vuodesta toiseen samaan kaavaan tai pakonomaisiin rutiineihin.

Sen sijaan olemme omaksuneet kyvyn heittäytyä ja nauttia elämästä eri tavoin, olipa kyseessä sitten aika ystävien tai perheen kanssa, Lapissa tai ulkomailla. Olemme antaneet tuntemustemme ja sisäisen hyvinvointimme ohjata valintojamme. Päätämme joulun kanssa, missä ja kenen kanssa meistä tuntuu hyvältä olla. Hyvän energian jakaminen muiden kanssa on meille sydämen asia ja ymmärrämme, että ei tarvita ylenpalttista yltäkylläisyyttä tehdäksemme päivästä erityisen vaikka luksuksellakin on joskus paikkansa.

Lahjojen antaminen, jotka on valittu huolella ja sydämellä, on meille merkityksellisempää kuin pelkkä materia ja yltäkylläisyys. Tiedämme, että ajatus ja huolenpito niiden lahjojen takana tekevät niistä arvokkaita ja koskettavia.

Olemme kiitollisia kaikesta monimuotoisuudesta, jota yhteiset hetkemme meille tarjoavat, ja odotamme innolla tulevia seikkailuja ja mahdollisuuksia jatkaa hyvyyden levittämistä ympärillemme.

Minna Ahmonsaari / Tyttö sinä olet vahva

Tyttö sinä olet vahva -blogista tuttu Minna Ahmonsaari tuo esiin muotiin, kauneuteen, liikuntaan ja matkustamiseen sekä kotiin, sisustukseen ja perheeseen liittyviä aiheita. Minna asuu Helsingissä Etu-Töölössä ja työskentelee sairaanhoitajana tehden psykiatrista hoitotyötä syömishäiriöiden parissa. Aikaisemmalta urapolulta löytyy kampaamoalan yrittäjyyttä sekä personal trainerina toimimista.

Rakas joulu.

Miten oletkin toisaalta niin tuttu ja muuttumaton, ja toisaalta joka vuosi ihan erilainen? Kun ympärillä tapahtuu, on onneksi vielä asioita, joihin voi ankkuroida, kuten kynttilät, höyryävä glögikupillinen tai riisipuuro, tervalta tuoksuva joulusauna ja kaiken ylle valeltu seesteisyys.

En kaipaa ihmeitä tai joulukiirettä, yritän pysyä erossa kaikenlaisista paineista ja hössötyksestä. En oikeastaan kaipaa mitään muuta, kuin vain sen, että joulu ylipäänsä tulee.

Saat tulla juuri sellaisena, miltä elämä ja sen puitteet sattuvat näyttämään. On sitten lunta tai ei, on pöytä koreana tai ei, on koti puunattuna tai ei, tulet silti ja lasket mukanasi taianomaisen hunnun ihan vain olemalla olemassa pohjolan pimeimpänä vuodenaikana. Kiitos sinulle siitä.

Rakkaudella,

Henriikka / @aamukahvilla

Aamukahvilla-podcasteista, -blogista ja -Instagram-sisällöistään tuttu Henriikka Reinman asuu perheensä kanssa hirsitalossa Porvoon saaristossa, mutta sisältöä syntyy myös Äkäslompolon tunturimaisemissa sijaitsevasta vapaa-ajan kodista ja muilta kotimaan reissuilta. Henriikan sisällöissä painottuvat kokonaisvaltainen hyvinvointi, outdoors-elämäntapa ja lempeämpi elämänasenne.