Puttipaja Kantapallokynttilä metallihohto sinivalkoinen 2kpl
Tuotteen toiminnot
Tuotekuvaus ja tuotetiedot
Upea erilainen valinta itsenäisyyspäivän juhlintaan. Paketissa on yksi helmiäisen valkoinen ja yksi lipunsininen jalallinen pallokynttilä.
Jalalliset pallokynttilät ihastuttavat niin muodollaan kuin runsaalla värivalikoimallaan. Kynttilä sopii erinomaisesti Iittalan Festivo-jalan lisäksi muihin kruunukynttilälle tarkoitettuihin kynttilänjalkoihin.
Laadukkaan parafiinin ja puuvillaisen sydänlangan ansiosta kannallinen pallokynttilä palaa kauniisti ja puhtaasti 12 tuntia. Pallokynttilät myydään kahden kynttilän paketissa.
Jo vuodesta 1976 lähtien kaikki Puttipajan on valmistettu käsityönä. Kynttilätehdas sijaitsee Jyväskylän kupeessa Vaajakoskella.
Kynttilän polttovinkki:
Tarkkaile pallokynttilän palamista erityisen tarkasti, kun kynttilä on palanut ohi leveimmän kohtansa. Pyöreän muotonsa vuoksi, tämä kynttilä on herkkä valuttamaan. Pallokynttilä on kuitenkin mahdollista polttaa loppuun saakka valuttamatta.
Huolehdithan tällöin, että pallokynttilän sydänlanka pysyy lyhyenä (n. 0,5-1 cm) ja noudatathan myös muita kynttilän polttamiseen liittyviä ohjeita. Kynttilän palamisen kannalta tärkeintä on oikea huonelämpötila ja vedoton paikka.
Pintavärjätty metallihohtoinen jalallinen pallokynttilä
Väri: metallihohto ruskea
Koostumus: 100 % parafiinia
Koko: Kynttilän halkaisija 6 cm. Kynttilän kannan korkeus 2 cm ja halkaisija noin 1,5 cm
Kynttilän paloaika: ~12 h
Myyntierä: 2kpl/laatikossa
Sinivalkoinen
6x8cm
Suomi
Puttipaja Oy
100% parafiini tuoksuton
6438321038732
Tuotteen tiedot
Tuotekuvaus

Tuotetiedot
Sinivalkoinen
6x8cm
Suomi
Puttipaja Oy
100% parafiini tuoksuton
6438321038732
Arviot
Tuotteesta ei ole vielä arvioita