Puttipaja pöytäkynttilä Oliva raita 5,4 x 11 cm valkoinen
Kuukauden S-Edut vähintään –20 %
Voimassa S-Etukortilla 30.8. asti Sokoksella, Sokos Emotionissa ja verkkokaupassa kirjautuneille asiakkaille.
Tuotteen toiminnot
Tuotekuvaus ja tuotetiedot
OLIVA-kynttilän uniikki hieman rustiikkinen pinta ihastuttaa katsojaa. Kauniit murretut vanhan ajan eleganssia henkivät sävyt sointuvat sekä moderniin niukkaan sisustukseen, että romanttisempaan sisustustyyliin.
Poltettaessa OLIVA-kynttilään sulaa ainutlaatuinen pitsimäinen reunus. OLIVA on miellyttävä polttaa, sillä se on täysin hajustamaton ja kynttilä palaa erityisen puhtaasti. Lisäksi oliivikynttilällä on tiiviin rakenteensa ansiosta pidempi paloaika kuin vastaavankokoisissa parafiinikynttilöissä.
OLIVA-kynttilä on täysin kasvipohjainen ja sen pääraaka-aine on oliivi. Oliivit on kasvatettu Italiassa, jossa ne myös jalostetaan kynttilän raaka-aineeksi. Raaka-aine matkaa meille Vaajakoskelle ja näin ollen OLIVA-kynttilät tuotetaan kokonaan EU:n sisällä.
Sillä on siis merkittävästi pienempi hiilijalanjälki kuin - paitsi perinteisillä kynttilöillä, mutta myös - monilla ympäristöystävällisillä, esimerkiksi soijasta valmistetuilla kynttilöillä. Myös lahjapakkaus on valmistettu täysin kierretettävästä kartongista.
Jo vuodesta 1976 lähtien kaikki kynttilämme on valmistettu käsityönä. Kynttilätehtaamme sijaitsee Jyväskylän kupeessa Vaajakoskella.
Kynttilän polttovinkki:
OLIVA-kynttilä kannattaa sammuttaa kynttilänsammuttajalla tukahduttamalla, jolloin sen pitsireunus säilyy ehjänä ja kauniina.
Läpivärjätty oliivi-kynttilä
Väri: Valkoinen
Koostumus: 100 % oliivisteariinia
Kynttilän koko: 5,4 x 11 cm
Koko
5,4x11 cm
Muut ominaisuudet
avainlippu, käsityö, kotimainen, vegaani
Alkuperämaa
Suomi
Yhteystiedot
Puttipaja Oy, Talsanniementie 1, 40800 Jyväskylä, info@puttipaja.fi
Materiaali
100% oliivisteariini, sydänlanka puuvillaa
Säilytys
Kynttilän säilyttäminen
Kynttilä ei ole stabiili tuote, vaan sen laatu saattaa heiketä ja omaisuudet muuttua ajan ja ympäristön vaikutuksesta. Tämän vuoksi kynttilää ei kannata säilyttää pitkiä aikoja vaan nauttia tunnelmanvalosta, silloin kun kynttilän ominaisuudet ovat parhaimmillaan.
Säilytä kynttilä viileässä, valolta ja pölyltä suojattuna (parafiini pehmenee yli 30 c° lämmössä).
Päivänvalo saattaa haalistaa tai kellastuttaa kynttilää.
Pienet naarmut voi poistaa kevyesti kankaalla hankaamalla.
Förvaring av ljus
Ett ljus är inte en stabil produkt, och dess kvalitet kan försämras och dess egenskaper kan förändras med tid och miljö. Av denna anledning är det inte lämpligt att förvara ett ljus under längre perioder, utan att njuta av stämningsljuset när ljusets egenskaper är som bäst.
Förvara ljuset på en sval plats, skyddad från ljus och damm (paraffin mjuknar vid temperaturer över 30°C).
Dagsljus kan blekna eller gulna ljuset.
Små repor kan tas bort genom att gnugga lätt med en trasa.
Mallinumero
21120401
Tuotekoodi
6438321051892
Tuotekuvaus

Tuotetiedot

Samankaltaisia tuotteita
- Tuote latautuu
- Tuote latautuu
- Tuote latautuu
- Tuote latautuu
Tuotesuosittelut voivat näkyä sinulle kohdennetusti
Merkiltä Puttipaja
- Tuote latautuu
- Tuote latautuu
- Tuote latautuu
- Tuote latautuu
Tuotesuosittelut voivat näkyä sinulle kohdennetusti
Saatat pitää myös näistä