Tuotteen toiminnot
Haetaan myymäläsaatavuutta
Tuotekuvaus ja tuotetiedot
Päivänvalon vähentyessä selvästi syksyllä ja talvella sekä ihmisten pysyessä enemmän sisätiloissa, valon puutteen vaikutukset voivat näkyä kaamosmasennuksena. Kaamosmasennuksen oireet voivat ilmaantua useilla tavoilla kuten vaihteleva mieliala, energian puute, unen tarve, ruokahaluttomuus ja keskittymisvaikeudet.
Beurer-kirkasvalolaitteet on tarkoitettu kompensoimaan erityisesti päivänvalon puutteen aiheuttamia oireita. Kirkasvalolaitteet simuloivat päivänvalon 10 000 luksin voimakkuutta, johon normaalien valaisimien kirkkaus ei riitä. Beurer-kirkasvalolaitteet ovat sertifioituja lääkinnällisiä laitteita.
Beurer-kirkasvalolaitteita suositellaan käytettävän pimeimpänä vuodenaikana päivittäin klo 6–20 välillä. Jo 30–60 minuutin päivittäinen kirkasvalohoito voi auttaa jaksamisessa ja helpottaa kaamosmasennuksen oireita. Kirkasvalohoito on sitä tehokkaampaa, mitä aikaisemmin aamulla se aloitetaan. Tämän takia kirkasvalohoito aloitetaan pian heräämisen jälkeen, käytännössä tavallisesti kello 6–10. Vuorokausirytmin erojen vuoksi voi kuitenkin myös muina vuorokaudenaikoina saadusta kirkasvalohoidosta olla hyötyä. Kirkasvalolaitetta voit käyttää kuinka usein haluat, mutta hoidon näkökulmasta parhaat tulokset saadaan aikaan, kun laitetta käytetään päivittäin vähintään kahden tunnin ajan.
Beurer TL 45 Perfect Day -kirkasvalolampussa on kolme säädettävää värilämpötilaa, joiden avulla vuorokausirytmiä voidaan säätää eri tavoin. Kirkasvalolampulla voidaan imitoida aurinkoisen päivän etenemistä tai sitä voidaan käyttää kohdistetusti tukemaan keskittymisen, hoidon ja levon vaiheita.
Kirkasvalolampun TL 45 Perfect Day ansiosta voit nauttia kaikista näistä eduista työpisteessäsi tai kotonasi. Kirkasvalolampussa on kolme värilämpötilaa: ”active“, ”therapy“ ja ”relax“. Active simuloi aamupäivän, therapy keskipäivän ja relax iltapäivän valoa.
Laadukas Saksassa suunniteltu kirkasvalolaite, joka on tyylikkäästi muotoiltu ja helppo käyttää kätevillä kosketuspainikkeilla. Laite tuottaa tasaisen ja välkkymättömän valon, joka on miellyttävä silmille. Säädettävällä värilämpötilalla saat vuorokaudenaikaan sopivan valon korvaamaan auringonvalon puutetta.
Kokotiedot
20 (Leveys) x 6 (Korkeus) x 25 (Syvyys) cm
Muut ominaisuudet
ihanteellinen esim. työpöydälle pienen koon ansiosta
mitat: 22 x 25 x 6 cm
teho Therapy 10000 lx, Active 7000 lx, Relax 3000 lx (20 cm etäisyydeltä
LED-valo
värilämpötila Therapy 6500 K, Active 5000 K ja Relax 3000 K
UV-vapaa
sertifioitu lääkinnällinen laite
erittäin kevyt, paino vain 475 g
Takuu
Takuu 2 vuotta/Garanti 2 år
Alkuperämaa
Kiina
Tuotekoodi
6970229251863
Tuotteen tiedot
Tuotekuvaus

Tuotetiedot

Arviot
Tuotteesta ei ole vielä arvioita
Saatat pitää myös näistä
Tuotesuosittelut voivat näkyä sinulle kohdennetusti