Sisältöön
Biomed

Biomed Seleenitipat 15 ml

31,85 €
2 123,33 €/l

Myymäläsaatavuus

Tuotteen tiedot

Tuotekuvaus

Seleenitipat
Seleeni on paitsi antioksidantti myös ihmiselle välttämätön hivenaine. Seleeni edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa, hiusten ja kynsien hyvinvointia, normaalia siittiöiden muodostusta ja on tärkeä kilpirauhasen normaalille toiminnalle.
Riittoisuus 139 päivää annostusohjeella.

Soveltuu kasvissyöjille ja vegaaneille.
Ihanteellinen niille joilla nielemisvaikeuksia.

Käyttötarkoitus
Vuonna 1987 suomalaisten kokoveren seleenipitoisuus oli tutkimusten mukaan noin 2,5 µmol/l. Pitoisuus on tasaisesti laskenut ollen vuonna 2003 noin 1,6 µmol/l, siitä huolimatta, että natriumseleniittia on lisätty kasvilannoitteisiin. Maa ja metsätalousministeriön päätöksellä. Seleeni on paitsi antioksidantti myös ihmiselle välttämätön hivenaine.

Seleeni vastaa aktiivisten kilpirauhashormonien tuotannosta ja säätelystä. Kolme seleenistä riippuvaista ns.dejodinaasia voivat sekä aktivoida että inaktivoida kilpirauhashormoneja. Seleenin puutos voi myös pahentaa jodin puutoksen tai jodin liikasaannin vaikutuksia. Suomen maaperä on seleeniköyhää joten seleeni valmisteiden käyttöä kannattaa suosia.

Kilpirauhanen tuottaa hormoneja jotka vaikuttavat jokaiseen tärkeään elimeen sekä jokaisen solun aineenvaihduntaan ja korjaukseen, ja siksi vajaasti toimiva kilpirauhanen voi aiheuttaa monenlaisia oireita, kuten matala energiataso, henkinen väsymys, näköhäiriöt, päänsärky, masennus, ummetus ja sydämentykytys. Keskeisiä oireita ovat sitkeä painonnousu, alhainen perusruumiinlämpö ja siihen liittyvät kylmät kädet ja jalat, kuiva iho, ohenevat hiukset ja käheä ääni. Seleeni on yksi tärkeistä ainesta kilpirauhashormonien tuotannossa.

Seleenin sallitut terveysväittämät:
• seleeni edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
• seleeni edistää hiusten ja kynsien hyvinvointia
• seleeni on tärkeä kilpirauhasen normaalille toiminnalle
• seleeni edistää normaalia siittiöiden muodostusta
• seleeni suojaa soluja hapetusstressiltä

Vuorokausiannos 2 tippaa sisältää 180 mikrogrammaa hyvin imeytyvää seleeniä. Pullossa 139 päivän riittävyys annostusohjeella. Suurempi annos asiantuntijan ohjeen mukaan.

Valmistusmaa Iso-Britannia.
Maahantuoja: Biomed Oy, Sirrikuja 4 D, 00940 Helsinki

Tuotetiedot
Tuotekoodi

6417152000101