Pikkumustassa pikkujouluun

Pikkujoulut on mainio keksintö! Mieli kaipaa piristystä, kun syksy tuntuu lohduttoman pitkältä ja pimeältä ja joulu on vielä viikkojen päässä. Silloin on ihana pukeutua kauniiseen mekkoon, korkeisiin korkoihin ja kynttilöiden kanssa kilpaa loistaviin koruihin ja lähteä juhlimaan ystävien tai työkavereiden kanssa.



Avokkaat: Unisa 105,–, mekko: Esprit 99,99, riipus: Kalevala 145,–, korvakorut: Kalevala 110,–, rannekoru: Snö of Sweden 33,–. pitkähihainen mekko: Soyaconcept 45,99,  juhlalaukku: Pieces 29,99.


Iloisten pikkujoulujen suosituin vaate on vuodesta toiseen pikkumusta. Musta on perinteisesti ollut länsimaissa surun väri ja lisäksi palvelusväen pukujen väri. Nykyään musta on monelle ykkösvalinta niin hautajaisiin kuin iloiseen juhlapukeutumiseen. Musta on helppo ja aikaa kestävä valinta.

Mustien mekkojen suosio alkoi ensimmäisen maailmansodan aikaan. Ei siksi, että väriä olisi pidetty muodikkaana, vaan koska surevia leskiä oli paljon ja mustille mekoille oli tarvetta. Mustat leningit olivat 1920-luvulla tyypillisesti puolisääreen yltäviä ja niissä oli erilaisia koristeellisia yksityiskohtia. Kuva Coco Chanelin ensimmäisestä pikkumustasta julkaistiin Voguessa marraskuussa 1926. Kauniisti leikattu mekko oli rohkeasti vain polvimittainen, hihat olivat pitkät. Mekko oli hyvin yksinkertainen ja lähes koristeeton.

Nykyään pikkumusta on usein polvimittaakin lyhyempi, kauniisti vartaloa korostava mekko. Malleja on runsaasti, avonaisia ja peittävämpiä, pitsillä tai vaikkapa kimaltavin paljetein koristeltuja. Mitä yksinkertaisempi, sitä paremmin se noudattaa pikkumustan alkuperäistä ideaa. Yksinkertainen mekko saa täysin uuden ilmeen asusteilla, kuten huiveilla, käsilaukulla, koruilla ja kengillä tai vaikkapa värikkäällä jakulla tai näyttävillä sukkahousuilla. Mekkoa voi siis käyttää uudelleen ja uudelleen ilman että tulee tunne, että tämä mekko on jo niin nähty!

Huivi: Aventura 16,95, korvakorut: Snö of Sweden 39,–, juhlalaukku: Guess 95,–, mekko: PBO 179,–,  paljettijakku: Gerry Weber Collection 99,95, sukkahousut: Kunert 20,95, avokkaat: Högl 159,–. 


Vihreä on uusi musta

Tänä syksynä vihreän upeat syvät sävyt antavat trenditietoiselle vaihtoehdon, jos musta tuntuu liian turvalliselta. Samettisena läikehtivä smaragdinvihreä tai petrolinvihreä mekko on upea juhlavaate etenkin jos sinulla on kuparinpunaiset hiukset!

 


Mekko: S. Oliver 129,99,  jakku: Object 89,99, mekko: Marimekko 195,–.

 

Juhlatyylin täydellistäjät

Kun juhlamekko on yksinkertainen, sukat voivat olla näyttävät. Iloiseen pikkujoulutyyliin sopivat mainiosti Kunert Pure Temptation -sukkahousut, jonka juju on seksikäs sukkanauhaefekti. Voit myös pukea Triumph Velvet Spotlight -sukkanauhoilla kiinnitettävät sukat tai näppärät stay upit. Pieneen juhlalaukkuun on mahduttava vain tärkeimmät: kännykkä, pankkikortti, huulipuna ja puuteri. Muista myös näyttävät korut ja kauniit kengät! 

Rintaliivit: Triumph, sukkanauhat: Triumph, värikkäät sukkahousut: Calvin Klein 24,95, korvarenkaat: Snö of Sweden 33,–, sukkahousut: Kunert 20,95, korvakorut: Snö of Sweden 39,–, sukkahousut: Vogue 19,95, muotoilevat alushousut: Swegmark: 24,90, avokkaat: Tamaris 79,95.

Osta mekkoja >>

Osta kenkiä >>

Osta koruja ja kelloja >>

Osta juhlalaukkuja >>

Osta alusvaatteita >>

 

Sivun alkuun
Ohjeet
Ota yhteyttä

Ota yhteyttä