Lumoavan kaunis iho Pikakaunistajalla

Talvella suojaamme vartaloamme lämpimällä vaatekerroksella, mutta kasvot altistuvat kylmälle ja viimalle. Talvi-iho tarvitseekin hyvin imeytyviä ja kosteuttavia tuotteita, jotta se säilyisi heleänä vuoden ympäri. 

Erityisesti talvella Suomen ilmasto koettelee ihoamme ja kylmä ilma lisää kosteuden haihtumista ja ihon kuivumista. Lumene Lumo Silottava & kiinteyttävä Pikakaunistaja auttaa myös talvi-ihon hoidossa ja saa ihon tuntumaan ja näyttämään täyteläisemmältä ja kimmoisammalta. Pikakaunistaja auttaa nimensä mukaisesti silottamaan ihoa jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen ja se on tärkeä osa päivittäistä ihonhoitorutiinia. 

 

Lumoavan kaunis iho Lumenen Pikakaunistajalla. Osta vegaaninen Lumene LUMO Pikakaunistaja Sokokselta.


Kauneutta pohjoisista raaka-aineista

Lumo Pikakaunistaja sisältää innovatiivista pohjoisten marjojen pre-retinoli-yhdistettä, runsaasti kversetiiniä sisältävää patentoitua pohjoista puolukkauutetta sekä täyteläisyyttä lisäävää pohjoista leväuutetta. Nämä raaka-aineet auttavat kosteuttamaan ikääntynyttä ihoa ja napakoittavat ihoa välittömästi. 

Tiesitkö että kaikki Lumenen ihonhoitotuotteet, myös Pikakaunistaja, ovat vegaanisia. 


Näin käytät Pikakaunistajaa

Levitä muutama pisara Pikakaunistajaa aamuin ja illoin puhtaalle kasvojen ja kaulan iholle pienin pyörivin liikkein. Anna tuotteen imeytyä ihoon muutaman minuutin ajan ja lisää tämän jälkeen päivä- tai yövoide.

Vinkki: Säilytä pikakaunistajaa jääkaapissa saadaksesi ihanan raikkaan ja kiinteyttävän tunteen iholle. 


Tuotenosto:

Lumene LUMO Silottava & kiinteyttävä pikakaunistaja 30 ml–47096501

Osta koko Lumo-sarja:

Tuotenosto:

Lumene LUMO Silottava & kiinteyttävä pikakaunistaja 30 ml–47096501

Lumene LUMO Silottava & kiinteyttävä päivävoide 50 ml–47096502

Lumene LUMO Silottava & kiinteyttävä silmänympärysvoide 15 ml–47096503

Lumene Nordic Bloom [LUMO] Silottava & kiinteyttävä yövoide 50 ml–47096504


Lue myös: Lumene Invisible Illumination – vinkit säkenöivään ihoon >