Kapselivaatekaappi – arjen pelastus!

Tuntuuko, että vaatekaappisi on pullollaan vaatteita, eikä sieltä silti löydy mitään päälle pantavaa? Jos kaipaat apua ikuiseen vaatekriisiin, luo itsellesi kätevä kapselivaatekaappi! Kun vaatekaappisi sisältö sointuu toisiinsa niin tyylillisesti kuin värillisestikin, käy pukeutuminen helposti ja vaivattomasti. Säästät paitsi aikaa myös hermojasi – etenkin kiireisinä aamuina.

Nappaa vinkit kapselivaatekaapin luomiseen ja rakenna itsellesi toimiva puvusto! 

Osta naisten vaatteita > 


Vaatteet ja vinkit kapselivaatekaappiin Sokokselta

 

Mikä on kapselivaatekaappi?

Kapselivaatekaapilla tai kapselipuvustolla tarkoitetaan minimalistista vaatekaappia, jonka sisältö on karsittu yhteensopivaksi ja itseä miellyttäväksi. Kapselipuvustoa päivitetään vuodenaikojen mukaan, noin kolmen kuukauden välein niin, että sesonkivaatteet vaihdetaan vastaamaan vuodenaikaa. Perusvaatteet kuten farkut ja paitapuserot voivat kulkea kapselissa mukana myös kaudesta toiseen.

Kapselivaatekaappiin kannattaa valita vaatteita, jotka säilyvät kestosuosikkeina vuodesta toiseen. Siksi kapselipuvustoon kannattaa valita ajattomia vaatteita, jotka istuvat saumattomasti tyyliisi ja sopivat keskenään hyvin yhteen. Näin voit lähes sokkona valita puvustostasi minkä tahansa yläosan ja alaosan ja ne näyttävät silti hyvältä yhdessä!

Lue myös: Vaatekaapin kulmakivet >

 

Ohjeet kapselivaatekaapin luomiseen

 

Näin luot kapselipuvuston

1. Poista turhat vaatteet

Aloita kapselivaatekaapin kunnostus laittamalla kiertoon kaikki väärän kokoiset ja väärän väriset vaatekappaleet. Poista myös rikkinäiset ja kulahtaneet vaatteet. 

Siirrä jäljelle jäävistä vaatteista vielä sivuun alusvaatteet ja sukat, yövaatteet, urheilu-/harrastevaatteet sekä juhlavaatteet – nämä eivät nimittäin kuulu kapselipuvustoon, vaikka ovatkin osa vaatekaappisi vakiovarusteita. Halutessasi voit päättää otatko laukut ja asusteet osaksi kapseliasi vai jätätkö ne ulkopuolelle.

 

2. Tunnista tyylisi 

Tarkastele jäljelle jääneitä vaatteitasi ja mieti, mitä ne kertovat tyylistäsi. Kapselivaatekaapin ideana on, että jokainen vaatekappale on sinulle mieluisa. Vaatteiden tulee myös sointua yhteen tyylillisesti. Siksi on tärkeää tunnistaa oma pukeutumistyyli.  


Tuotenosto:

Mos Mosh jakku–46541015

Mos Mosh paitapusero–46541013

Mos Mosh housut–45626013

Tommy Hilfiger käsilaukku–43388501

Tamaris avokkaat–44552504



 



3. Valitse värisi

Kapselipuvustossa jokaisen vaatekappaleen tulee sopia yhteen myös värillisesti. Jotta saisit puvustosta itseäsi miellyttävän mieti, mihin väreihin tykkäät pukeutua? 

Kapselipuvustoon kannattaa valita yksi pääväri: esim. musta, sininen tai ruskea. Tämän lisäksi 1–2 neutraalia väriä, jotka sointuvat yhteen päävärin kanssa, esim. valkoinen, harmaa tai beige. Kun olet valinnut kapseliisi päävärin ja neutraalit värit, hanki jatkossa vaatteet lähinnä näiden värien mukaan.

Lisäksi voit valita myös 1–2 tehosteväriä, joilla voit maustaa puvustoasi. Tehostevärejä voivat olla esimerkiksi punainen, turkoosi, keltainen, vihreä tai oranssi. Tärkeintä on, että tehostevärit sopivat yhteen muiden väriesi kanssa.

Tuotenosto:

soyaconcept housut–42908034

Second Female neule–45237007

M&S Per Una Sculpt & Lift Roma Rise Skinny farkut–28815905

Guess Digital käsilaukku–43645002



4. Luo kapselipuvusto

Kun oma tyyli on hahmottunut ja värit valittu, on helppoa lähteä luomaan kapselipuvustoa. Puvustoon on hyvä kuulua vähintään: 

- 5 paitaa 

- 3 yläosaa (jakut, neuleet jne.) 

- 5 alaosaa (housut, hameet jne.)

- 1 mekko

- 2 takkia

- 3 paria kenkiä

Tässä kohtaa voit huomata, että puvustostasi puuttuu vielä jotain olennaisia perusvaatekappaleita. Kapselipuvustoa varten kannattaa hankkia ajattomia ja laadullisesti kestäviä vaatteita, joista voisi olla iloa vielä seuraavanakin vuonna.

Ajattomat mutta tyylikkäät naisten vaatteet löydät Sokos-tavaraloista sekä sokos.fi-verkkokaupasta. 


5. Päivitä kapselia vuodenajan mukaan

Käy läpi jäljelle jääneet vaatteesi ja jaottele ne vuoden aikojen mukaan omiin pinoihinsa. Esimerkiksi kesällä kapseliin voi kuulua kesämekkoja, shortseja ja toppeja – talvella taas pooloneuleita, paksuja villatakkeja ja toppatakki.

Noin 3 kuukauden välein on hyvä käydä läpi omaa kapselipuvustoaan ja miettiä kuinka hyvin vaatteet vastaavat vuoden aikaa. Kauden vaihtuessa pakkaa edellisen sesongin vaatteet talteen varastoon. Perusvaatteita, farkkuja, housuja, t-paitoja ja paitapuseroita, voi huoletta käyttää halutessaan myös kaudesta toiseen.

Osta naisten vaatteita > 

Osta naisten farkkuja >

Osta naisten housuja >