5 ideaa rentouttavaan joulusaunaan

Joulusaunassa pestään pois kuluneen vuoden pölyt, ilot ja surut, onnistumiset ja epäonnistumiset. Löylyjen lämmössä on myös aikaa rauhoittua hetki suunnittelemaan tulevaa, yksin tai usean sukupolven voimin. Rentouttavan joulusaunaelämyksen saa luotua mihin tahansa muutamalla elementillä, kynttilöillä, tuoksuilla ja hyvillä tekstiileillä – pientä hemmottelua unohtamatta!

Saunaan liittyvät tuotteet on myös loistava lahjaidea jouluajan vierailuja tai pukinkonttia ajatellen. Sujauta kauniiseen pakettiin kotimainen laudeliina ja miellyttävä saunatuoksu tai hanki koko mökkijengille joululahjaksi uudet saunapyyhkeet.




1. Aloita jo pukuhuoneesta

Joulusaunan taika on sen rauhoittavassa ja melkein pyhässä tunnelmassa. Varmista, että saunat pääsevät jo pukuhuoneessa rentoutuneeseen olotilaan himmentämällä valoja ja koristelemalla paikkaa jouluiseksi. Mikäli sauna on ulkorakennuksessa, muista siistiä saunapolku ja vie sen varrelle muutama ulkotuli.

Uusilla pehmeillä pyyhkeillä saat luotua hetkessä juhlavamman ja ylellisen kylpylätunnelman. Satsaa tänä jouluna esimerkiksi Lapuan Kankureiden kestäviin ja vastuullisesti Suomessa tuotettuihin pyyhkeisiin. 


Tuotenosto:

Lapuan Kankurit Laine pyyhe 85x175 cm, valko-harmaa–33069518

Lapuan Kankurit Laine pyyhe 48x85 cm, musta-grafiitti–33069517

Lapuan Kankuri Viilu kylpypyyhe 80x150 cm valko-harmaa–30832007

Lapuan Kankurit My Finland pyyhe–10220023


2. Lempeää valoa kynttilöillä

Tuo joulusaunaan tunnelmaa elävällä tulella. Lauteille kynttilöitä ei kannata viedä, koska ne sulavat kuumuudessa. Asettele sen sijaan lattialle muutama kaunis lyhty, jonka sisällä on tuikku. Varsinkin jos kiuas ei hohkaa lämmintä valoa, tuikut tuovat rauhoittavan pehmeää valoa.




3. Pehmeyttä lauteille

Tee joulusaunasta tavallista rentouttavampi elämys. Levitä lauteille uudet laudeliinat ja asettele selän taakse muhkea saunatyyny. Pehmeän kosteissa löylyissä on ihana istua vähän pidempäänkin pohtien mennyttä vuotta tai suunnitellen tulevaa yksin tai yhdessä.


Tuotenosto:

Lapuan Kankurit Viilu laudeliina 46x60 cm valko-harmaa–30832005

Rento laudeliina 50x150cm pellavafrotee musta-pellava–4507004

Rento saunasanko 5 l, musta–25980503

Rento laudeliina 50x60cm pellavafrotee musta-pellava–4507005

Rento saunatyyny pellavafroteeta 50x22cm–10086004


4. Tuoksuvat löylyt

Tuoksuilla tiedetään olevan uskomattoman rauhoittava vaikutus. Jo pelkkä tuoreen vihdan tai puun tuoksu voi riittää luomaan sopivan tunnelman, mutta saatavilla on myös useita vaihtoehtoja löylyveteen sekoitettavaksi. Nautiskele esimerkiksi herkullisista talven mausteista, virkistävästä eukalyptuksesta, rustiikista savusaunasta tai korpimetsän sammalpedistä ja neulasista. 


Tuotenosto:

Rento Talven mausteet löylytuoksu 400 ml–12184004

Rento Eukalyptus -löylytuoksu 400ml–1026002

Rento Terva -löylytuoksu 400ml–1026001

Rento Koivuterva&kuusimetsä -löylytuoksu 2x10ml–1799571


5. Ihoa hellivä naamio

Kun mieli on saanut täyden saavillisen rauhoittumista ja hoivaa, on aika hemmotella myös ihoa. Täydellisen joulusaunaelämyksen kruunaa ravitseva kasvonaamio tai saunahunaja, jotka hellivät talven koettelemaa ihoa.


Tuotenosto:

Lumene Kasvonaamiopakkaus–30148503

Lumene HARMONIA Turvenaamio 75ml–26326005

Mádara Ultra Purifying Mask syväpuhdistava kasvonaamio 60 ml–4165005

GlamGlow Bubblesheet™ Oxygenating Deep Cleanse Mask naamio–28293556


Osta saunatuotteita >

Sivun alkuun